Kuulostaako tutulta?

Olin vähän aikaa sitten terveydellisistä syistä liikuntakiellossa. Sain harrastaa vain käveleskelyä eli ulkoilua rauhallisin askelein. Voin sanoa, että koville otti. Olen liikkunut ja harrastanut hikiliikuntaa niin kauan kuin muistan. Toisaalta huomasin, että ihminen sopeutuu. Sopeutuu liikkumattomuuteen ja siihen, ettei enää hengästytä itseään liikunnalla, sopeutuu siihen, että  nälkä on liikkumattakin. Ei enää tunnista kehonsa tarvetta lähteä liikkeelle vaan jää sohvalle ja laiskistuu. Makeanhimokin hiipii arkeen eri tavalla kuin liikuntaa säännöllisesti harrastaessa.

Aloittaminen on aina vaikeaa. Pitää käynnistää moottorinsa uudelleen ja kestää se tunnetila, ettei jaksakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ensimmäiset harjoitukset tuntuivat kehon joka ikisessä lihaksessa, päätä särki spinningtunnin jälkeen, kun suoloja ja kuona-aineita poistui yhtäkkiä niin paljon ja vielä lyhyessä ajassa. Koripallokenttä tuntui tolkuttoman pitkältä ja juokseminen puolustuspäähän melkein mahdottomalta.Juoksu

Näin me painimme. Jokainen meistä. Yhdelle meistä liikkuminen on elinehto. Toiselle meistä se on tapa hoitaa omaa kuntoaan ja kolmannelle se on pakkopullaa. Meitä on joka lähtöön. Työyhteisössäkin teitä on joka lähtöön. Se, mikä meitä yhdistää, on vastuu. Vastuu omasta itsestämme. Kukaan toinen ei voi huolehtia meidän kunnostamme ja elämänvalinnoistamme kuin me itse. Minä voin kannustaa, tukea, ohjata ja jopa pakottaa sinut liikkeelle, mutta vastuun omasta kunnostasi sinä kannat itse. Uskon, että pystyt siihen. Seurakunnan työntekijät ovat lähtökohdiltaan vastuuntuntoisia ihmisiä – olemmehan palveluammatissa ja haluamme huolehtia niin paljosta. Teemme työmme tunnollisesti emmekä sinne päin ja toisen ihmisen hyvä kohtaaminen, arvostaminen ja kunnioittaminen ovat meille itseisarvoja.

Kohdataan, arvostetaan ja kunnioitetaan myös itseämme ja ensin etenkin itseämme. Kun me jaksamme paremmin, me teemme työmmekin vielä paremmin. Kun me kunnioitamme ja arvostamme omaa sieluamme ja ruumistamme, me vaalimme luomistyön ihmettä, joita me kaikki olemme – niin keskeneräisinä, mutta kuitenkin arvokkaina ja Jumalalle rakkaina.Oletarvokas

Tätä marraskuun pimeyttä vastaan kannattaa taistella. Aloittaminen ja lähteminen eivät ole koskaan liian myöhäistä, mutta pahimmillaan ne vaikeutuvat koko ajan. Nouse seisomaan, kun puhelimesi soi työpäivän aikana, venytä rintalihakset oven karmeja vasten, kun poistut työpaikkasi taukotilasta, ravistele itsesi kuin koira järvessä käynnin jälkeen, kun lähdet töistä kotiin. Pienillä asioilla on suuri merkitys sinun vireystilaasi Hyvä vireystila on yhtä kuin hyvä olo ja vointi kehossa, verenkierrossa, aineenvaihdunnassa, mielessä ja sydämessä. Mitä näistä sinä haluat edistää alkavassa kuussa, mitkä tarvitsevat lisää huomiotasi?

Tsemppiä jokaiselle! Ollaan itsellemme armollisia, mutta myös rehellisiä! Joulukuussa kerron ajatuksiani siitä, miten voimme vähentää seurakuntalaisten istuttamista.

Syksyisin terveisin liikkuvan seurakunnan lähetti,

Liikuntapappi Epsu

Liikuntapappi Epsu

Kuka?Epsu riparitunnelmissa

Olen 35-vuotias pappi. Työskentelen Kuortaneen Urheiluopistolla. Olen Suomen ainoa liikuntapappi.

Rakastan liikuntaa ja usko sekä luottamus Jumalaan on minulle tärkeintä elämässä. On siis hyvä olla liikuntapappi.

Tulen surulliseksi, kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä.

Voimaa saan läheisistä, hyvistä yöunista, harrastuksista ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa.

Olen tunneihminen.

Mitä?

Kirjoitan tsemppiblogiani innostaakseni seurakunnan työntekijöitä liikkumaan ja liikuttamaan myös seurakuntalaisia. Kirjoitan blogissani ideoita arkiaktiivisuuden lisäämiseen, kunnon kohottamiseen ja yhteiseen liikuntaan eri-ikäisten seurakuntalaisten kanssa.

Ensimmäinen blogipostaus aiheesta ilmestyy marraskuun alussa.

Terveisin,

Liikuntapappi Eeva-Liisa Helle-Lahti

.