Liikkuva seurakunta

Ajankohtaista: Urheilu rakentaa siltoja! Kutsutaan turvapaikanhakijoita pelaamaan ja muutenkin toimimaan yhdessä. Kirkon ulkomaanapu on lahjoittanut seurakuntiin jalkapalloja, käytetään niitä ja tehdään myös yhteistyötä urheiluseurojen kanssa!

–> NÄIN JÄRJESTÄT PEACE UNITED OTTELUN -seurakunnille ja vastaanottokeskuksille

pyareakavelykokous2

Liikkuva seurakunta on Suomen NMKY:n Urheiluliiton ja Kirkkohallituksen kolmivuotinen (2014–2016) hanke, joka liikuttaa seurakunnan työntekijöitä ja sitä kautta myös seurakuntalaisia. Tarkoituksena on edistää työntekijöiden ja seurakuntalaisten liikkuvampaa elämäntapaa.

  • hoksautetaan seurakunnan työntekijöitä liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän työpäivän aikana
  • kerrotaan arkisista keinoista lisätä liikettä eri toimintamuodoissa
  • tehdään näkyväksi seurakuntien tekemää erinomaista työtä
  • tuodaan esille myös yhteistyökumppaneiden hienoja toimintamalleja, esimerkiksi varhaiskasvatukseen sopiva Metsämörri on luontoliikuntaa parhaimmillaan

Liikunnalla on myös yhteisöllinen ulottuvuus, parhaimmillaan ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus. Urheiluseuroissa toimii 1,2 miljoonaa suomalaista. Liikkuvan seurakunnan ideana on olla siellä missä ihmiset ovat, joten tässä on jo iso määrä ihmisiä.

Ihminen on henkinen, hengellinen ja fyysinen kokonaisuus, jossa kaikki ulottuvuudet ovat yhtä tärkeitä. Ihminen voi hyvin jos nämä osa-alueet ovat tasapainossa. Hengellisesti liikuntaa voi lähestyä Luotuisuuden kautta – ruumis on Pyhän hengen temppeli, jota saa pitää hyvässä kunnossa.

Jaa sun seurakunnan paras juttu somessa hashtagillä:

#liikkuvaseurakunta

→ Klikkaa tästä ja katso, mitä sosiaalisessa mediassa Liikkuvasta seurakunnasta puhutaan!

ymcafinland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s